Tärkeä tiedote

27.11.2020

Hei
Korona taas kiihtyy myös Jyväskylän alueella ja sen takia Jyväskylän kaupunki on antanut uusia suosituksia koskien myös harrastuksia.
Uusissa suosituksissa jotka tulevat voimaan ensi maanantaina 30.11 on sanottu näin: "Kaikki sisätiloissa tapahtuva yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunta suositellaan keskeytettäväksi. Kaupungin omissa tiloissa yli 18-vuotiaiden vuorot tullaan perumaan." Suositukset ovat voimassa 2 viikkoa.
Meidän seurassa nämä suositukset koskevat tiistain bailatino ryhmää ja mahdollisesti keskiviikon latinoshow ryhmää (tämä ryhmä on vähän kysymys merkki vielä kun moni on alaikäinen, mutta asiaa tutkitaan vielä).
Eli seuraavan 2 viikon bailatino tunnit 1.12 ja 8.12 siirretään toiseen ajankohtaan. Eli korvaavat tunnit kyllä järjestetään. Pidetään siis kaupungin linjauksesta kiinni ja palataan tanssin pariin toivottavasti 2 viikon päästä.
Positiivistahan meillä tässä maailman tilanteessa on ollut että ryhmämme ovat pieniä ja tähän asti kaikki ovat muistaneet tulla treeneihin vain ihan terveenä.
Pidetään siis jatkossakin huolta toisistamme ja itsestämme ja tullaan treeneihin terveenä, pestään käsiä ja pidetään tunneilla vähän isompi hajurako.
Samalla muistutan että kaupungin tiloissa on voimassa maskisuositus yli 15 vuotialle ja koska toimimme kaupungin tiloissa olisi aikuisten käytettävä maskia jos tuotte lastanne sisälle asti tunnille. Tämä suositus on kaupungin puolelta ja meitäkin on asiasta kaupungin puolelta pyydetty muistuttamaan.

Lasten ja nuorten ryhmiin tämä ei vaikuta, ne pidetään normaalisti.

Tässä vielä linkki jyväskylän sivuille josta löytyy ajantasaiset koronarajoitukset https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona/voimassa-olevat
Jos herää jotain kysyttävää niin ottakaa yhteyttä!
-Reetta Pitkänen, sihteeri